Maanantaina kävimme Lopella tapaamassa Makin sulhasta. Spiidi on todella suuri ja suloinen nallekarhu. Aivan mahtava koira. Makki leikki kovasti ja kiljui ku pikku tyttö sulhaselle. Sillä kertaa koko touhu ei vielä kuitenkaan onnistunut.

Keskiviikkona teimme toisen reissun tyttelin kanssa.. Tällä kertaa Makkia ei enää leikityttäny ja astutus onnistui.

Torstaina tehtiin kolmas road trippi joka oli sitten nopea keikka ja taas onnistui.

Nyt mietinnässä jaksanko lähteä vielä lauantaina kerran vielä kokeileen onnistuuko.. Mulla on yövuorot joten sen mukaan mennään jaksanko ajella sinne.

Toivottavasti nyt onnistui ainakin näillä astumisilla! Olen aivan innoissani tästä pentueesta!

Pentue tulee Kennel Great Shepherd´slle, mutta syntyy minun luonani Nokialla.

Emänä siis Makki joka täysin terve luustoltaan, ei ole kutinoita tai allergioita. Perustervekoira. Ei ole tarvinnut eläinlääkärillä käydä kuin rokotuksilla ja kerran selänvenähdyksen vuoksi. Harratuskoirana aivan mahtava pakkaus. On alusta ja äänivarma. Monipuolinen kaveri ollut minulle, harrastettu ipoa, jälkeä, tokoa, agilityä ja hakua. On sosiaalinen ja varma lasten sekä vanhusten seurassa. Narttuja ei siedä, eikä tule dominanoivien urosten kanssa toimeen.

www.zirus.fi löytyy tietoa isästä.

Tiedustella voi joko minulta 0401925950

tai

Tiina Rytköseltä kennel Great Shephed´s 0407240392