Viime päivityksistä on taas näköjään aikaa.. Paljon ollaan reenailtu ja kisattu.

Unski: Unski on käynyt kisoissa. 29.3. Oltiin Tampereella kisaamassa, kaksi rataa meillä oli. Ekalta radalta vedettiin hylky. Alku meni ihan hyvin, mutta kepeillä tuli oudosti virheitä. Sen jälkeen jotenki vaan heitin hanskat tiskiin ja lopetin koiran ohjauksen ja Unski valitti itte esteensä. No eipä toi mittää, oli jotenki itellä outo olo enkä jaksanu juosta saati sitten ohjata. Päätin kuitenkin yrittää seuraavalla radalla tosissaan, ja vedettiin hieno nolla rata nippa nappa ihanne aikaan!! :D Edelleenkään nopeus ei päätä huimannu, mutta tärkeintä olikin toi nolla!! Sijoituttiin aika hännille silti. Tyytyväisin mielin lähdettiin kotiin. Saatiin toinen nolla (ihanneaikaan) ja myös hylky kolmosista.

5.4. Olimmekin sitten Helsinkiä valloittamassa. Petexpon yhteydessä järjestettiin agilitykisat ja yksi startti oli joka luokasta. Hiano tilaisuus oli kaiken kaikkiaan. Unskin kanssa oli ilo olla paikanpäällä, koska se vaan nautti jokaisesta taputuksesta jonka sai vierailta ja niitähä siellä riitti :D Kisa oli meille kaikin puolin uusi ja jännä. Suuri yleisö, hyviä koiria, kokolattia matto ja kuulutukset. Joten mä hyperventiloin siellä ihan hirveesti. Mikään ennen tätä ei tunnu missään. Radan alku oli tosi vaikea, mutta selvittiin siitä hienosti. Ratavirheitä taas nolla, mutta harmiksi 2sek yliaikaa :( Unski eteni aika varovasti, johtuko sit mun jännäämisestä vai uudesta pohjasta?? Mutta sijoituttiin viidenneksi kovassa porukassa. Ja viisi parasta tuolla palkittiin. :D Kuvia laitan sit, kun niitä saan. :)