Makki kävi myös viikko sitten hierojalla. Isompia jumeja ei löytynyt. Makki nautti hieronnasta täysin rinnoin. Ensi viikolla mennään vielä kerran pikku jumeja hieroon. Selkä ei ole nyt oireillu pitkään aikaan.

Ostin Makille oman hihan reeneihin. Reenit on menneet ihan kivasti. Reenejä on jäänyt paljon väliin maalimiesten sairastumisien vuoksi. Silloin tällöin ollaan päästy. Hallintaa ollaan otettu. Se sujuu Makilta hienosti. Myöskin piilon kierrot on menneet hyvin jo pidemmän aikaa. Paossa Makki ei viime reeneissä meinannut mennä maate, toisella käskyllä meni jo.

Irrotuksia ollaan harjoiteltu kotosalla ihan patukalla. Päivä päivältä menee jo paremmin. Toivottavasti päästään kohta kokeileen jo kentällä sitä. :)

Tottista kävin ottaan eteläpuistossa Tainan kanssa. Seuruut meni hyvin häiriön alla. Käännöksiä harkoitellaan ja parannetaan. Seisominen sujuu aika kivasti jo. Käsiapuja joudun vielä antamaan, mutta uskoisin että niitä voi kohta lähtee vähentämään.

Hyppynoutoa otettiin npkh:n kentällä maanantaina. Alkuun  kokeiltiin matalammalla esteellä ja se sujui hienosti. Nostin esteen korkeuden ja Makki hyppi sitä ilman kapulaa. Takas tullessa jalat meinaa koskee estettä, mutta ei aina. 

Nyt ei muuta tule taas mieleen.