Tänään olimme näyttelemässä Mäntsälä-Järvenpään näyttelyssä. Paikalla oli 18 valkkaria ja tuomarina oli Paula Rekiranta. Rolle sai laatumaininnaksi EH:n ja voitti oman luokan urokset.

Arvostelu: Erittäin hyväntyyppinen uros, jolla oikeat mittasuhteet. Hyvä päänmalli, ilme ja korvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Voimakkaasti ulkokierteiset eturaajat. Hyvä rintakehä ja takaosa. Hieman lyhyt karva. Hyvät sivuliikkeet, edestä kovin ahtaat.

Tämä oli Rollen kolmas näyttely ja ensimmäinen kerta avoimessa luokassa. Rolle käyttäytyi todella mallikkaasti. Olen siitä niin ylpeä! Se ei väistänyt tuomaria lainkaan ja esiintyi todella iloisesti.  Tuomari oli minusta mukava ja käsitteli koiria todella kivasti.

Onneksi kerkesimme sateen alta pois ettei kehässä sentään kastuttu. :)

Menimme näyttelystä suoraan Tainalle istutus puuhiin. Rolle tomerana poikana söi hevosenpaskaa syrämensä kyllyydestä. :D Sillä oli tosi kivaa, kun sai kirmailla. Menimme pienen lenkin Taina, Kössin ja Rapen kanssa. Hetken pidin Rollea kiinni, mutta päästin sen vapaaksi, koska se veti koko ajan Rapen perään. Vapaaksi päästyään Rolle sai "pienen" hepulin ja juoksi tuhatta ja sataa, hyppäsi ojan ylitse vilja pellolle. Kuului vain humahdus ja koiraa ei näkynyt :D hehe! Siellä se oli että WTF!!

Nyt Rolle nukkuu erittäin tyytyväisenä jalkojeni alla.