Mulla on itellä takana rankka työputki, jonka takia ei olla ihan hirveesti tehty mitään..

Agilityyn en ole päässyt, koska työvuorot on ollut samaan aikaan.

Tottis reenit tiistaina meni Makilla hyvin. Harjoittelimme seuruun hiontaa ja oikeaa paikkaa. Takapää meinaa unohtua vasemmalle käännöksissä. Kädellä pari kertaa "työnsin" sitä pepusta ja alko se pylly tulla paremmin mukaan. Muuta liikkeestä seisominen tehtiin palloa heittämällä. Hienosti on edennyt, mutta hiljaa hyvä tulee ;)  Otimme myös hidasta käyntiä seuruutuksessa. Siinä Makki oli hyvin mukana kokoajan.

Kun mulla alko yöstä pitkät vapaat lähdimme sukulaiskierrokselle. Tänään tulimme ja koirat on aika väsyjä taas :) Kaksi päivää ne juoksi Orivedellä pallojen perässä. Rollekin sai kyytiä välillä ;D Mentiin pitkiä lenkkejä pururadalla jossa koirat sai juosta vapaana. Nukuimme vieraspatjoilla lattialla ja ekaa kertaa nukuimme koko perhe lattialla. Rolle toisessa kainalossa ja Makki meidän välissä <3 <3 :D Perjantai aamuna lähdettiin mökille Unskin luo. Nyt kaikki kolme juoksi pitkin peltoja. Unski oli selvästi ikävöinyt mua ja se nukkui/istui mun päällä koko illan :) Kultapieni. Palloa taas heiteltiin.

Maanantaina jää taas agility väliin yövuoron takia, mut tiistain tottisreeneihin päästään. Muuten ajattelin mennä joku päivä tottisteleen kaikkien koirien kanssa. Johtuu ihan kuinka väsynyt olen.