Eilen menimme Hämeenkyröön. Vettä oli tihuttanut koko päivän. Tein nyt jäljen jossa oli neljä esinettä ja kaksi kulmaa. Ensimmäinen suora oli pitkä, n 200 askelta, siinä oli yksi esine ja jälki meni aika lähellä isoa tietä. Käännös vasemmalle, n. 50 askelta,esine ja 50 askelta ja kulma oikealle. Viimeine suora oli pitkä, n 250 askelta ja siinä 2 esinettä. Makki ajoi jäljen taas varmasti ja suurella halulla! Ei tietoakaan epäröinnistä tai paineistumisesta. Se luottaa muhun!! Ilmaisut olivat nopeat, mutta kahdella esineellä hieman vinot. Palkkaan koiraa nyt paljon koiran vasemmalta puolelta, kun se meinaa poikittaa oikealle. Makki meinaa aina esineitten ja palkkauksen jälkeen lähteä varastamalla jäljestämään. Nyt minun pitää muistaa laittaa koira lempeästi maahan ja odottaa hetki niin, että olen itse suorassa ja koira katsoo jäljelle ennen kuin annan käskyn. Muistinkin tämän lopussa jo! :) Mutta nyt huomaa uusia ongelmia, kun koira tykkää jäljestää. Minkäkin tykkään, kun huomaan että se tykkää :) Kulmissa oli vielä pienet namit ja ne oli nyt erinomaiset. Yhdessä kulmassa tarkisti hieman, muttei poistunut jäljeltä. Tyhjät askeleet se teki oikeastaan vieläkin paremmin ja tarkemmin kuin namilliset. Makilla tuntuu nälkä kasvavan loppua kohden, koska se tietää että se pallo palkka tulee vielä edessä päin! Nyt oli pituuttakin jo enemmän eikä huomannut koirassa merkkejä väsymisestä. Upeaa! Muutama viikko vielä kokeeseen.

Illalla menimme vielä agility reeneihin. Makin kanssa tehtiin 26 esteen rata kahdessa osassa!!! Ekassa oli 14 estettä!! Makki on edistyny ihan sikana. Rata oli vielä todella haastava, koska se sisälsi vaikeita ohjauskuvioita ja tiukkoja käännöksiä.. Sitten siellä oli myös putken päitä houkuttelemassa, ja niihin ei voinu mennä ;) Radat meni nappiin. Kepeille se menee lähes tulkoon itsekseen.. Vaikeampaa puolta reenasimme pari kertaa erikseen. Koira istumaan ja sitten ohjasin kädellä! Meni hyvin! Toisella puolella ei siis enää tarvi käsi apua ollenkaan. :) Radassa oli myö esteitä joita ei montaa kertaa oltu menty, mm rengas, muuri ja pituus. Näistä pituuden muistutin sille erikseen.

Rolle pääsi tottistelemaan lopuksi. Ilmoitin sen tosiaan toko kokeeseen! Otimme luoksetulon pysäytystä, noutoa, hyppyä ja seuruuta. Luoksetulon pysäytyksessä laitan tai olen laittavinani esineen sen taakse ja silloin se pysähtyykin täydellisesti. Täytyy tehdä näitä vielä monta kertaa! Nouto on ok, jäyhää siis edelleen ja istuu aika hitaasti ja kauas. Mutta yletyn siihen kurottamatta hyvin. Hypyssä, se hyppäs ekalla kerralla ihan vinoon joten otin pari palauttavaa.. Hypyytin ja käskin istua ja palkkasin sen siitä jo. Sen jälkeen taas muisti, että kannattaa hypätä suoraan kun herkku tulee perässä :)