Tänään oli valkkari tapaaminen pirkkahallin takana olevalla kentällä.  Seuraamista, paikalla makuuta ja luoksetuloa harjoiteltiin porukalla.

Aluksi Rolle oli ihan mahdoton. Ei oltu tehty mitään pariin päivään ja sen kyllä huomas Roltsusta. Raukka ei meinanu pysyä nahoissaan, kun näki muita koiria. No onneksi pienen muistutuksen jälkeen unohti taas muut koirakaverit. Ensin pujoteltiin muiden koirakkojen välissä. Rolle seurasi minusta hienosti pitäen kontaktin! Välillä muistutin remmillä jos katse meinasi karata :D Meillä on alkanut ihan pienellä ajalla seuruu tiivistyyn ja kaikinpuolin parantumaan. Rolle jo näyttää mielekkyytensä työskentelyyn :)

Paikalla makuu meni ihan kivasti. Rollella on ollut tämä vahvin puoli tähän mennessä. Nyt sitten paikka makuusta karkasi yksi nuorukainen toisen koiran luokse josta alkoi mahdoton takaa-ajo leikki. Rollen olisi tehnyt niiiiiiin mieli mennä. Katsoi minua ja juoksevia koiria vuoronperään kysyvällä katseella. Sain kuin sainkin sen pysymään paikallaan. Jes! Kun toisella kerralla palattiinkin koirien luokse, ohitin Roltsun ja menin pari metriä sen taakse. Jätkä makasi edelleen, mutta ikävä kyllä kääntyi sen verran että näkee mut. Ei kuitenkaan pahasti, mutta kuitenkin :D

Sitten harjoiteltiin luoksetuloa. Koirien tuli juosta muiden koirakkojen ohitse ohjaajan luokse. Matka oli aika pitkä. Rolle jäi hienosti istumaan ja menin n. 15m päähän ja kutsuin luokse. Rolle juoksi hienosti muiden koirien ohitse TODELLA lujaa. Ja sit sillä tietysti taas unohtui se mitä ollaan harjoiteltu, eli se hidastaminen ennen kuin tullaan mun eteen. Lopputulos oli siis se, että Rolle tuli niin lujaa kuin sai vain kintuistaan lähteen päin mua!! Raivostuttavaa. Otin sitten perään pari toistoa lyhyemmällä matkalla ja kentän reunalla ja koira toimi niin kuin pitikin. Lähti kujaa kohti ja laittoi liinat kiinni pari metriä ennen minua ja tuli ihan kiinni minuun! :)

Tämän jälkeen Rolle pääsi autoon odottamaan kunnes Taina, Kössi-kelpie ja Rape-rottis tulee.