Muutamas kuukaudessa on kerennyt sattumaan ja tapahtumaan paljon, en vain tänne niitä ole jaksanut laittaa.

Unski: Agility tauolla oli koko kesän. Elo-syyskuun vaihteessa siirryimme Tamskista Npkh:lle ja reenaamme kerran viikossa. Aluksi Unskin kunto oli aivan romahtanu mökillä laiskottelusta, mutta nyt jo alkaa jätkä jaksaan juosta. Isompia ongelmia ei ole ollut. Kontaktit edelleen kunnossa, keppien aloituksissa jotain sekaannusta on tullut välillä. Nopeutta nyt vaan yritämme saada Unskille. Marraskuussa tarkoituksena mennä kokeilemaan kisaamista pitkästä aikaa. :) Eilen keskiviikkona olimme sitten Npkh:n keskiviikkoryhmien epävirallisessa kisassa jossa rata oli otettu mm kisoista. Unski teki ainoana koirana nolla radan aikas kivalla ajalla ja näin voitti ylivoimaisesti sen :) Eikä kylmyys haitannut yhtään ;)

Tokoo ollaan otettu reenien yhteydessä. Sivulle tulo on jo hyvä ja liikkeelle lähdöt. Niitä nyt ollaan hinkattu. Nyt ei muuta kuin yritetään käydä talven aikana kerran edes kisaamassa joka kuussa. :)

 

Rolle: Rolle poitsu oli myös tauolla agilitystä lähes koko kesän. Rolle siirtyi Unskin lailla Npkh:n ja oli myös samoissa epävirallisissa kisoissa sijoittuen toiseksi ;) Rollelle tuli kaksi kontakti virhettä; keinulla ja puomin alastulolla!!! Murr.. Niitä just ollaan hinkattu aikas lailla. Otin siis molemmat esteet uudestaan jossa meni aikaa tovi. Rolle oli niin kierroksilla ettei meinannu pysyä nahoissaan. Yksi kielto taisi tulla omasta ohjausvirheestä. Muuten Rolle on tsempannu aivan älyttömästi. Rolle hyppii aidat normaalisti!! (kopo kop) Rolle siis myös pääsee yli vuoden kestäneen kisatauon jälkeen kokeilemaan kisoja ens kuussa. :)

Tokossa hiotaan avoimen luokan liikkeitä silloin tällöin, ens vuonna tavoitteena tk2. Nouto menee jo kivasti ja Rolle luovuttaa jo hyvin usein kapulan oikea oppisesti ;) Luoksetulon pysäytyksissä on hiomista vielä aika lailla. Kaukot on kunnossa aikas hyvin. Olen ajatellut Rollelle myös ensi vuodelle BH koetta :)

Rolle kastroitiin elokuussa ja on siitä hyvin toipunut. Olen huomannut jo muutoksia parempaan suuntaan käyttäytymisessä. Ainaki kusien lussuttaminen on täysin jäänyt pois. (luojan kiitos) ja merkkailu jäänyt hyvin vähälle. Aivan ihanaa, ku se ei ruiki joka puskaan vaan tyhjentää rakkonsa het ekalla kerralla. Mikä helpotus. Rollesta on myös tullut enenmpi äipän mussukka, mikä voi tosin johtua erostanikin. Kuuliainen se on myös ollu, tosin jo vähän aikaa joka varmaa liittyy enemmän ikään kuin pallittomuuteen. Luulen, että tämä helpottaa kaikin puolin meidän harrastamista, kun Rolle ei oo naisista niin kiinnostunut. Myöskin helpottaa meidän elämää aikas lailla kun Makki varmaa tekee taas juoksuja.

Makki: Makki on koko kesän reenannut suojelua ja on edistynyt aikas lailla taas. Ollaan paljon vaihdettu molareita ja Makista huomaa että se on saanut paljon itsevarmuutta piilolla. :) Ollaan myös reenattu avoimen luokan liikkeet kuntoon. Parista kerrasta Makki oppi kiertään piilot 3,4,5,6. Selkä kuljetuksessa ei ollut kellään muulla opettelemistä kuin minulla. :) Makki oppi sen hyvin nopeeta.

Jälkeä ollaan nyt muutama viikko ajeltu enemmän ja se menee vaihtelevalla menestyksellä. Ollaan nyt vahvistettu ilmaisua, koska Makki paineistuu aikas herkästi jos liina kiristyy. Nyt muutamis viimeisissä reeneissä olen huomannut ettei se paineistu samalla lailla.

Tottista ollaan otettu myös jonkin verran. Liikkeestä seisomista ollaan reenattu ja se on vielä hieman vaiheessa. Onnistuu melko varmasti yleensä. Muut liikkeet ovat ok. Ipo2 koe meillä olisi nyt viikonloppuna, mutta se jää nähtäväksi mennäänkö sinne. :( Makki astu pari viikkoa sitten lasiin ja sillä tuli aikamoinen haava etujalkaan. Haava on hyvin lähteny paranemaan, mutta ei ole vielä täysin ummessa. Päätän sit pe iltana mennäänkö vai ei.

Makille olen myö silloin tällöin ottanu toko reenejä. Kaukot on iha ok. Luoksetulon pysäytys on vielä vaiheessa, mutta hyvin se on edennyt jo. Ens vuoden tavoite tk2 ja ehkä mahdollisesti kokeillaan jo voittaja luokkaa. Riippuu tosin miten aikaa jää, kun nyt keskitytään lähinnä tohon suojeluun ja jälkeen. :)

Kamera on kesällä kuollut allekirjoittaneen toimesta laivareissulla joten paljon ei kuvia oo tullut otettua. Tässä muutama reeneissä Erja Juvakan kuvaamaa piilon kierto kuvaa ja naama kuvaa makista:

Ja kännykällä otettuja kuvia toipilas Rollesta: