Torstaina olimme Makin kanssa agility harkoissa. Ratana oli sm-kisojen maxien yksilö karsintarata. Todella haasteellinen, täällä kuva radasta;

http://www.agilityliitto.fi/wordpress/?p=2221

Radalla oli monia kohtia joita en ollut ennen ottanut Makin kanssa. Päätin kuitenkin kokeilla ;) Eli toi ensimmäinen pitkä suora. Jätin Makin aloitukseen ja menin itse tokavikalle esteelle. Kutsuin ja kierrätin vikan esteen, ja seuraavankin hypyn. Tämä kohta meni aivan loistavasti virheettömästi. Olin aivan ällikällä lyöty. Kepit Makki aloitti oikein, mutta parin kepin jälkeen tuli virhe jolloin aloitettiin alusta. Keppien jälkeen putki oli vaikea Makille, koska siinä oli kuollut putkikulma, jota siis ei ennen harjoiteltu. No siinä Makki hyppäs putken yli, mutta meni sitten putkeen, kun kunnolla ohjasin. Putki suora oli ok, ja hyppy/välistäveto kohdassa tuli yksi virhe. Tämäkin uutta juttua Makille, mutta loppu rata meni täydellisesti!! :) Ei siis olisi uskonut tuon radan jälkeen, että ollaan tosiaan tammikuussa otettu eka este itsenäisesti ja ryhmään päästiin huhtikuussa :D Eiköhän me kisoihi lähdetä, ku saan lisenssin kuntoon..

Juhannus oltiin kotosalla, kun olin itse töissä. Lauantaina menimme Niihamaan Tainan kanssa. Rolle pääs ajamaan Paten jäljen. Oli oikein innoissaan, kun pääsi parin vuoden tauon jälkeen vauvajäljelle :D

Rollen kanssa otettiin myös tottista. Otettiin paikalla makuuta. Taina teki tottisliikkeitä Kössin kanssa ja itse olin selkä koiraan päin. Kauniisti pysyi koko ajan. Otettiin seuruita, luoksetuloa ja jättäviä liikkeitä. Meni hyvin. Luoksetulon pysäytyksessä edelleen matelee käskyn jälkeen. Täytyy toistaa monta kertaa vielä sitä, että käskyn tullessa pallo lentää! Rolle oli erittäin innokas ja jaksoi keskittyä koko ajan!

Makin kanssa sekoiltiin omiammen. Kokeiltiin piilojen kiertoa tottisliikkeenä, mutta ei se hahmottanut ollenkaa niitä isoja piiloja jotka oli heinien takana. Päätettiin siis aloittaa tuo homma omalla kentällä. Otettiin sit seuruuta, jättäviä ja luoksetuloa.. Otin pari pysäytystäkin luoksetulosta. Loppuun eteenmeno. Kaikki meni hyvin.

Sitten mentiin autoilla toisaalle, jonne tehtiin esineruutu. Rolle haki neljä esinettä kuin vanha konkari. Tätä se rakastaa. Muisti hyvin ja luovutuket oli ihan huomaamatta parantuneet kuntoon. Intoa piisas viimeisellekin esineelle. Varmasti ois hakenu enemmänki niitä ;)  Makki haki kaksi esinettä. Eka löytyi helpommin, mutta toista esinettä etsiessa teki turhan pitkiä reissuja. Makille pitäis näitä tehdä enemmän. Hakee kyllä hyvin, mutta irtaantuu turhankin kauas. Isot saivat juosta sitten lopuksi keskenään. Niillä oli kivaa.. Rolle pikku tiirikoitsija oli murtautunut (liekö jättäny oven auki??) autosa meidän perään, kun menimme pentujen kanssa kattoo heppoja.. Rolle oli juossu kentän läpi toisten koirien ohitte suoraan mun luokse :D Makki mökötti autossa :D Täytyy olla huolellisempi tästä lähin.

Sunnuntaina olimme sitten hakuilemassa. Mukana oli myös pky:n väkeä. Makille tehtiin neljä hakua. Tehtiin kaikki niin, että Makki sai itse oivaltaa nenänkäytön. Ukot meni piiloon etukäteen ja tuuli tuli ukkojen suunnalta. Kävelytin Makkia hihnassa niin kauan, että se alkoi ottaa ilmavainua ja päästin sen menemään. Taas liivit päälle saatuaan se veti mua kuin litran mittaa perässään mettään. Sitten käveltiin nätisti ja se kerran nosti päätään ni päätin päästää sen.. Makki teki hyvin pieni eleiset vihjeet että sai vainun. Kuitenkin joka kerta lähti LUJAA juokseen kohti ukkoa ja löysi sen nopeeta. Otettiin lopuksi keskilinjalla vielä sitten haukkua. Olemme siis harjoitelleet tätä ihan alusta asti. Tähä mennessä se oli sille erittäin vastenmielistä ja epävarmaa. Tarkoituksea oli saada vahva ja varma haukku. Nyt otin pallon käteen ja menin kyykkyyn ja painoin pallon kädessä maahan. Makki tajus heti mistä on kyse ja alkoi raivoisasti hakkumaan maassa. Se oli rytmikästä ja annoin sen haukkua n. 15 kertaa.. Sitten halusi kokeilla yksi meidän ukoista ja Makki alkoi heti sillekin haukkumaan yhtä hyvin. Lopuksi kokeiltiin myös meidän suojelun maalimiehen kokeiltavana ja eka ääni joka makista pääs oli pien kiljahdus, mutta samantien alkoi haukkumaan hyvin. :) Ei siis yhdistäny puruihin mitenkään, oli ihan eri kuuloista haukkua. :) 

Reenien päätteeksi otin kentällä piilojen kiertoa tottisliikkeenä ja johan oli erilaista menoa. Ekalla kerralla se katto et TÄH, eihä tuol oo ketää.. mut sit meni ja sai heti pallo palkan. otin pari kertaa eri piilojen jälkeen palkattuna niin lopuksi ne tänne tulot oli selkeesti tänne, eikä vain vilkaisu..

Maanantaina puruissa sitten huomasinki eron piilojen kierrossa. Kiersi nopeasti ja tuli tänne käskystä suoraan kohti jolloin voin antaa kierrä käskyn ihan sanomalla, ei tarvninnu huutaa :) Täytyy siis näitä ottaa toistekin. Piilolla oli kahdella kerralla eri molarit ja vartiointi oli varmaa.. Yhdessä paossa sai huonon otteen, mutta korjasi heti.  Irroitukset ovat parantuneet paljon. Makki on varmempi, kun saa hihan itselleen, heiluttaa häntää ja juoksee polleena kentällä näyttäen kaikille mikä sillä on :D 

Tänään käytii majalla pikasesti reenaamassa paria estettä agilityä. Otin Makin kanssa keppejä eri suunnista lähettäen. Keinua harjoiteltiin myös. Loppuun sai juosta Rollen kanssa vapaana. Rolle pääsi tekee terapia keppejä ja putkea. Juoksutin sitä varmaa kymmenen kertaa kepeille ja putkeen ja uudestaan :D :D ja joka kerta se ihan täpöillä ja innoissaan et Jee tänne saa mennä! On se hassu koira!